Asiallinen keskustelu Hollola Cityn tunnuksen ympärillä on johtanut siihen pisteeseen, että joukkueellemme halutaan kehittää oma logo. Tavoitteena on luoda yksinkertainen, tyylikäs ja Hollola Cityä mahdollisimman paljon kuvaava logo, jota voimme tulevaisuudessa ylpeydellä käyttää eri tilanteissa. Kilpailuun saavat osallistua kaikki joukkueessa tai sen toiminnassa vaikuttavat henkilöt ja heidän lähipiirinsä.

Kilpailuehdotukset tulee lähettää sähköpostilla minulle (timokronlof(at)hotmail.com) tai ojentaa paperilla henkilökohtaisesti 20.7.2009 mennessä. Voittajan valintaan saavat osallistua kaikki joukkueen viralliset pelaajat myöhemmin kerrottavalla tavalla, ja voittanut logo julistetaan viimeistään kauden 2009 toisessa saunaillassa. Voittajalle luovutetaan saunaillassa myös huippupalkinto ja hänelle osoitetaan suurta kunnioitusta, ikuisesti.

Eri logoehdotuksia tullaan esittelemään joko fanisaitillamme facebookissa tai jossain vastaavassa yleisessä paikassa. Ideoita logoon voi esittää vapaasti, vaikka ei itse kilpailuun osallistuisikaan.

Eli laittakaahan ehdotuksia tulemaan!